torstai 7. huhtikuuta 2016

Tommi Musturi: Toivon kirja


Tommi Musturin kaunis, lempeä ja haikea Toivon kirja on kotimaista sarjakuvaa parhaimmillaan. Se onnistuu taivuttamaan niinkin arkisen ja kliseisen aiheen kuin suomalaisen miehen visuaaliseksi matkaksi, jonka ei soisi päättyvän.

Jo heti alussa Musturi onnistuu vangitsemaan lukijan vyöryttämällä Toivon kirjan sivuille mielenkiintoisia yksityiskohtia mökissään vaimonsa kanssa elelevän miehen lähiympäristöstä. Liki elokuvamaiset välähdykset pitävät muuten rauhallisesti etenevän tarinan alati mielenkiintoisena ja eloisana kuitenkaan häiritsemättä sen upeasti soljuvaa ryhmiä.
Toivon kirja käsittelee viidessä osassaan miehen suhdetta luontoon, omaan vaimoon, arjen askareisiin, mielikuvitukseen ja miehen omaan historiaan. Vaikka osat onkin jaoteltu jokseenkin edellä mainittujen teemojen mukaan, jako ei ole näin mustavalkoinen.

Toivon kirja ei kuitenkaan ole aivan tasapainoinen kokonaisuus, sillä sarjakuvaromaanin kolmas osa, jossa mies kuvittelee olevansa varjoaan nopeampi villin lännen pyssysankari, ei oikein istu muuhun tarinaan. Ruudinkäryinen ja houreisiin näkyihin kurottava osa vie tarinaa liikaa pois Toivon kirjan muuten vähäeleisestä ja karustakin kerronnasta, mutta toisaalta taas monipuolistaa ja virkistää muuten verkkaista tarinaa.

Länkkäriseikkailuista haaveilu tuntuukin noin muuten uskottavalta, sillä on helppo kuvitella nuori Mies lukemassa nuoruudessaan 70-luvulla Tex Willeriä, Lucky Lukea ja muiden stetsonhattujen seikkailuja. Tämä alleviivaa sitä, miten realistiselta ja samaistuttavalta hahmolta Musturin päähenkilö lopulta tuntuukaan. Lännen seikkailujen vieraannuttavia väkivaltavisioita se ei kuitenkaan pehmennä, ja ne jäävät lopulta vähän turhiksi kokonaisuuden kannalta.

Toisaalta suomalaisesta miehestä kertoessaan Musturi ei malta olla tarttumatta stereotypioihin, ja aiemmassa kuvakattauksessa esiintynyt piilopullo näyttäytyy tarinassa turhan paljon – ainakin sen olemassaolosta muistutetaan näyttämällä sen piilopaikkaa varsin usein.

Edellä mainitut voimafantasiat, ilmeinen viinanhimo ja miehen melankoliset hetket kuuluvat elämän nurjiin ja ikäviin puoliin, joita Toivon kirjan kaltaisen ihmiseloa ruotivan teoksen tuleekin käsitellä. Lukija jää vain toivomaan, että Musturi olisi saanut sarjakuvaromaaninsa muun hienovaraisuuden ja kekseliäisyyden ulottumaan näillekin osa-alueille.

Toivon kirjan osien alussa esiintyviä hienoja, aukeaman mittaisia tunnelmakuvia lukuun ottamatta jokainen Musturin sivu on kahdeksan ruudun kokoinen elämys. Edellä mainitun yksityiskohtien vyöryttämisen ohella Musturi hyödyntää ruutukahdeksikkojaan ja niille varattua tilaa tehokkaasti erilaisten tapahtumasarjojen tai Miehen oman ajatusmaailman kuvaamiseen.



Musturi on todella taitava niin erilaisten maisemien kuin ihmistenkin kuvaajana. Maisemissa ja miljöökuvauksissa riittää yksityiskohtia, mutta ne ovat tästä huolimatta selkeitä ja näyttäviä. Yksinkertaisissa hahmoissa on luonnetta, ja näiden läheltä kuvatut ilmeet ovat uskottavia ja hauskojakin. Vähän vinon mutta lempeän huumorin kukka puhkeaakin Toivon kirjan viimeisessä osassa loistoonsa, kun Musturi kuvaa miehen ja tämän vaimon suhdetta realistisesti ja lempeästi – se on ehdottomasti yksi romaanin parhaista kokonaisuuksista.

Espanjalaisen Liberdúplex-painon suoltama kovakantinen teos on kompakti teos, jonka komeat näkymät saavat lisäpontta kirkkaista ja kauniista väreistä. Niitä käytetään monipuolisesti ja reippaasti, mikä on tämän mittakaavan visuaalisessa heruttelussa tärkeää. Toivon kirja sopiikin myös kahvipöytäkirjaksi sen selailtavuuden ja yksinkertaisuuden takia – noin 40 sivun mittaiset osat voi lukea haluamassaan järjestyksessään, eikä yhden osan kanssa mene järin kauaa aikaa.

Musturin teoksen runsaan kuvallisuuden alta löytyy kuitenkin mielenkiintoista ja syvällistä sisältöä, jonka takia Toivon kirja ansaitsee kunniapaikan ehdottomasti kahvipöydän ohella myös kirjahyllystä. Suomalaisen miehen elämästä saati siitä kertovasta kirjasta ei ehkä löydy suuria loppuratkaisuja tai tiukkoja juonenkäänteitä, mutta Toivon kirja on itsessään melkoinen elämys, joka kannattaa ehdottomasti lukea ja kokea.


Petter luki lapsuudessaan Aku Ankan Taskukirjoja ja Hämähäkkimiestä.

Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2015
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 216
Lajityyppi: sarjakuvaromaani
Mistä saatu: kirjastosta lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti