torstai 4. kesäkuuta 2015

Kirjahyllyn kuumottavimmat: Petterin kesäkirjat

Jennin kirjahyllytutkimuksista ja sieltä tehdyistä löydöistä innostuneena minäkin päätin koluta omani läpi, ja sieltä löytyi koko joukko hyviä kirjoja luettavaksi näin kesän korvalla!

Muistiyksikköni ei ole kuitenkaan Jennin vastaavan tavoin ihan niin ruosteessa, että olisin ehtinyt unohtamaan löytämiäni kirjoja; neljä viidestä niteestä on päätynyt sinne vuoden sisällä odottamaan lukuvuoroaan. Ne on hyvä päästää viimeinkin valokeilaan nyt esittelyjen ja myöhemmin arvostelujen muodossa.


Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (Teos)


Toisen maailmansodan loppuvaiheiden Eurooppaan sijoittuvan romaanin yhtenä keskuksena on lähes myyttisiin mittasuhteisiin kasvava V-2-raketti, joka vetää teoksen henkilöitä vastustamattomasti puoleensa. Sota on alati läsnä, eikä vähiten romaanin kerronnassa, joka vaihtelee vainoharhaisista hallusinaatioista kovaan luonnontieteeseen, rivosta äärimmäisen lyyriseen – on kuin itse sodan mielipuolisuus ruumiillistuisi teoksen kielessä.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
En ole, mutta aiemmin keväällä näin Paul Thomas Andersonin ohjaaman Inherent Vicen, joka perustuu Pynchonin samannimiseen romaaniin. Näin ollen takakannen tekstin mainostama kerronnan vaihtelu tuntuu tutulta ja kiinnostavalta, sillä myös Inherent Vice oli dialogiltaan melkoista verbaalista ilotulitusta.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Joulupukki muisti minua sillä viime jouluna.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
En oikein tiedä – sotakirjallisuus ei ole koskaan ollut lähelläkään omaa teekuppiani, mutta toivoisin Pynchonin tuovan lajityyppiin ihan uudenlaista sisältöä ja meininkiä.

Lue Painovoiman sateenkaaren arvostelu täältä!


Donna Tartt: Pieni ystävä (WSOY)

12-vuotiaan Harrietin elämää on pienestä pitäen varjostanut Robin-veljen selvittämättömäksi jäänyt kuolema. Lapsuutensa viimeisenä kesänä Harriet haluaa herättää henkiin onnellisen perheen, jonka hän tuntee vain vanhoista valokuvista. Hän päättää selvittää veljensä kuoleman ja paljastaa murhaajan. Ilman sen pitävämpiä todisteita kuin kuulopuheet ja suvun piirissä kiertävät tarinat Harriet valitsee syyllisen naapuruston perheestä. Itsepintaisesti hän haluaa hyvitystä miettimättä tekojensa seurauksia, ja joutuu ystävineen itse vaaraan.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
Ahmaisin viime vuonna Tarttin esikoisteoksen Secret Historyn (Jumalat juhlivat öisin) ja viimeisimmän eli palkitun ja juhlitun Goldfinchin (Tikli), joista pidin molemmista todella paljon. Pienen ystävän kohdalla onkin luvassa pieni kielitieteellinen koe: miltä Tartt maistuu suomeksi?

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Ostin sen viime syksynä Hulluilta Päiviltä.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Tarttin tuotannossa keskimmäisenä oleva Pieni ystävä näyttäisi yhdistävän Secret Historyn julman veriteon selvittämisen ja Goldfinchin surumielisen tunnelman. Tarttilla tosin on ollut molemmissa kirjoissaan ongelmana niiden lopettaminen – ne ovat jääneet tyhjäkäynnille, vaikka juoni ja kiinnostavat tapahtumat ovat päättyneet jo aikoja sitten. Pienen ystävän tiiliskivimäisyys ei ole tietysti omiaan hälventämään huolta tästä.

Lue Pienen ystävän arvostelu täältä!


Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi)


Kaima kertoo Bostonissa asuvasta Gangulin bengalilaisperheestä ja sen jäsenten vähittäisestä, eri tahtiin etenevästä kotiutumisesta Amerikkaan. Tarina alkaa vuodesta 1968, jolloin perheeseen syntyy poika, Gogol. Perheen isästä tulee maineikkaan MIT:n opettaja ja hän tuntuu sopeutuvan amerikkalaiseen yhteiskuntaan melko helposti, mutta äiti Ashima ei pääse irti tunteestaan, että muukalaisuus on jatkuva taakkaa alituinen tunne ettei kaikki ole kunnossa.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
En tähän mennessä ole, mutta jostainhan se on aloitettava! Lahirin nimi on kuitenkin sikäli tuttu, että hän tuntuu olevan melkoisen tuottelias kirjoittaja – aina kirjastossa käydessäni tuntuu että hänen teoksiaan on esillä siellä täällä.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Jenni muisti minua sillä viime jouluna.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Kaima vaikuttaa tuon tekstin perusteella aika perinteiseltä, joskaan ei toivottavasti kliseiseltä romaanilta. Siirtolaisnäkökulma Amerikkaan voi tosin olla mielenkiintoinen koukku, sillä ulkopuolisen silmin kaikki näyttää aina kovin erilaiselta ja raikkaalta.

Lue Kaiman arvostelu täältä!




Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (Like)

Kun kyyhkyset katosivat on kuvaus eräästä erittäin surullisesta avioliitosta. Se on romaani ihmisen valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille.
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
Olen lukenut Oksaselta Baby Janen ja Puhdistuksen, mutta kummastakin on tosin jo useampi vuosi aikaa.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Hankin sen Stockmannilta viime kesän kirja-alennusmyynneistä parilla eurolla (!).

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Suuria ja vaikeita kysymyksiä ihmisyyteen ja identiteettiin liittyen, alakuloista Viron historiaa ja taitavaa kerrontaa - odotukset ovat siis sangen korkealla, sillä Kun kyyhkyset katosivat on saanut osakseen melkoista suitsutusta vuosien varrella.

Lue Oksasen romaanin arvostelu täältä!
 

Günter Grass: Ravunkäyntiä (Tammi)

"Kirja jossa linkittyvät yhteen historian kenties pahin laivaonnettomuus ja internetissä vellovat mielipidetyrskyt, periksiantamaton tutkiva journalistiikka ja suuren kirjailijan näkemyksellinen luovuus.”
Oletko lukenut kirjailijan aiempia teoksia?
Luin Peltirummun vuosia sitten ja petyin siihen vähän, sillä lopun turhat naisseikkailut vähän vesittivät muuten mainiota ja edelleen erittäin provosoivaa romaania.

Kuinka kirja päätyi hyllyysi?
Isäni antoi sen minulle taannoin luettavaksi.

Mitä odotat kirjalta sen takakannen tekstin perusteella?
Takakansiteksti herättää salaperäisyydessään uteliaisuuteni, ja jään odottamaan Grassilta kovaa kritiikkiä esimerkiksi netissä vellovaa ”keskustelua” kohtaan, uusia historiallisia näkökantoja ja mielenkiintoista tarinaa.

Lue Petterin näkemys Grassin romaanista täältä!

6 kommenttia:

  1. Kaima odottelee minullakin lukemistaan hyllyssä, ja olen hieman samoilla fiiliksillä sen suhteen kuin sinä - en ole Lahiria aiemmin lukenut, kovasti on kehuttu mutta takakansi ei vielä oikein vakuuta. Mutta katsotaan, ehkä kokeilen tänä kesänä. :)

    Pienen ystävän luin viime kesänä ja pidin siitä todella. Kirjassa on kuuman etelän kesätunnelmaa, joten se sopi kesäkirjaksi hyvin. Venytettyä ratkaisua kirjasta varmaan löytyy, kun Tarttin tyyli tuntuu vaativan sivuja, mutta minut tarina vei mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että Kaima lähtee kulkemaan meillä kummallakin! Otin tästä viisikosta käsittelyyni ensimmäisenä juuri tuon Pienen ystävän, ja sehän vei sitten saman tien mukanaan, vaikka alkoikin todella verkkaisesti. Toisaalta on ollut ihanaa upota noin täysin kirjan maailmaan ja nauttia sen rikkaudesta - mutta ei siinäkään ole ollut mitään vikaa, että juoni on loppua kohden ottanut itseään niskasta kiinni ja tiivistynyt tunnelmaltaan aika mukavasti. Saapa nähdä miten lopulta käy! -Petter

      Poista
  2. Kaima oli ensimmäinen Lahirini ja sen jälkeen olen lukenut kaikki hänen teoksensa.

    Tuo Painovoiman sateenkaaren suomentaminen on jo sinällään melkoinen kulttuuriteko. Se kuumottaa minuakin, mutta myös epäröityttää myös, koska Pynchon nyt on. Edessä on varmasti melkoista menoa, mutta pelkään, että seinä nousee liikaa pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iskipä Lahiri kovaa sinuun! Pian nähdään, käykö minulle hänen kanssaan samoin. Ei sillä, etteikö johonkinkin kirjailijaan hurahtaminen olisi entuudestaankin tuttua - näin on käynyt minulle esimerkiksi Kurt Vonnegutin ja Paul Austerin kanssa. On myös mielenkiintoista, miten tuon kyseisen kirjailijan ensimmäisenä luettu teos joko pitää pintansa kynäniekan myöhempiä teoksia vastaan tai sitten ei. Vaikka Vonnegut on kirjoittanut runsaasti erilaisia teoksia, minusta yksikään niistä ei ole päässyt Teurastamo 5:n ohitse, kun taas Austerin New York -trilogian tummasävyiset mutta vähän yksiniitiset etsiväkertomukset kalpenevat esimerkiksi Näkymättömän tai Sunset Parkin rinnalla. Tosin nostalgialla ja muistojen kultautumisella on varmasti paljonkin tekemistä tässä...

      Joo, Juhani Lindholm on saanut kyllä kuluttaa istumalihaksiaan ja päätään Painovoiman sateenkaaren kanssa. Onkin mielenkiintoista, että monet ovat ylistäneet Lindholmin palkittua suomennosta (epäilemättä ihan ansaitusti), mutta itse kirja on saanut ilmeisesti aika ristiriitaisia arvioita. Oli miten oli, sekä Lahiri että Pynchon polttelevat nyt aika lailla! -Petter

      Poista
  3. Jämäkkää luettavaa! Pynchon on noista minulle tuntematon, eikä esittelysi ihan saanut vielä vakuutettua, että minun pitäisikään häneen tutustua. Lahiri on noista mielestäni varmin! Luin sen joskus englanniksi (Namesake) enkä siitä paljon mitään muista, mutta jokin sen tunnelmassa jäi tosi myönteisenä mieleen. Kirjahyllyssäni on myös Tuore maa -novellikokoelma, mutta en ole edes varma, olenko lukenut sitä, ainakaan kokonaan.
    (Taisi olla oikea ratkaisu alkaa pitää kirjablogia, kun en muuten näköjään edes muista, mitä olen lukenut.)

    Tosi mukava blogi teillä muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita, ei ole käynyt kesä pitkäksi tuon viisikon parissa! Painovoiman sateenkaari kieltämättä vähän jännittää, sieltä saattaa tulla mitä tahansa, mutta kerranhan täällä vain eletään :) Lahirista olen kuullut paljon hyvää kun nyt ilmoitin lukevani sen tässä kesän korvalla. Vielä kun pääsisi itse teoksen kimppuun jossain välissä!

      Kivaa että Opus eka jätti hyvän fiiliksen. Kirjablogin pitäminen kieltämättä auttaa muistamaan, mitä ja miten paljon on kutakin kirjaa lukenut, mutta myös miettimään ehkä vähän enemmän kunkin kirjan merkityksiä ja teemoja. -Petter

      Poista